Koillismaan Uutiset

Torikeskus pesi kasvonsa

  • Julkaistu

Kesäkauppa avataan odottavin mielin avarissa, valoisissa ja esteettömissä tiloissa – Kuusamon keskustalla on vetovoimaa, vakuuttaa Osuuskaupan Esa Niinisalo


Kuusamon Torikeskus on pessyt kasvonsa ja talo remontoitu kivijalkaa myöten. Kesäkaupan avajaisia vietetään uusissa valoisissa tiloissa tällä viikolla ja yrittäjien odotukset ovat suuret. – Saman katon alla on kaikki, mitä asiakas tarvitsee. Kuusamon keskustalla on vetovoimaa, vakuuttaa tilojen päävuokralaisen, Koillismaan Osuuskaupan talousjohtaja Esa Niinisalo.

Vuonna 1978 valmistunut Torikeskus on remontoitu perusteellisesti viimeksi kuluneen reilun vuoden aikana noin 2,4 miljoonalla eurolla. Talousjohtaja Niinisalon mukaan Kuusamon parhaalla paikalla sijaitseva ostokeskus on nyt kuusamolaisten ja matkailijoiden yhteinen olohuone. Uusissa tiloissa toimivat Osuuskaupan Beaty Shop, päivittäistavaraliike Sale, kenkäkauppa QStep, huonekaluliike Stemma, terveyskauppa Kuusamo Life, Suomalainen Kirjakauppa, LähiTapiola, Hiushuone, Kahvila Vintti sekä Nissen ja Keskusapteekki. – Saman katon alla kaikki tarpeellinen ja hyvien pysäköintialueiden äärellä, Niinisalo sanoo.

Alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen

Reilun vuoden kestäneessä remontissa tilat kunnostettiin perusteellisesti. Viimeistelytyöt ovat vielä kesken mutta ne saadaan valmiiksi kesän aikana. – Olemme kunnioittaneet talon alkuperäistä arkkitehtoonista linjaa, joka ajantasaistettiin nykyaikaisilla materiaalivalinnoilla. Talo oli teknisesti huonossa kunnossa ja sen julkisivu rapistunut. Nyt ilme ja sisältö ovat aivan uudet. Rakennus on entistä näyttävämpi ja houkuttelevampi niin työskennellä kuin asioida.

Vastaus keskustan kehittämiseen

Torikeskuksen mittava remontti on Niinisalon mukaan Koillismaan Osuuskaupan vastaus keskustan kehittämisen ja elävöittämisen haasteeseen. – Luomme kaupunkimaista ja huoliteltu ilmettä ydinkeskustaan ja toivomme, että investointimme kannustaa myös muita keskustan yrittäjiä. Mitä enemmän meitä on, sitä enemmän on myös asiakkaita, Niinisalo tietää. Talousjohtaja vakuuttaa, että keskustaan on tulijoita, kunhan tilat vain ovat sopivat tulijoille. Tarvitaan nykyaikaisia, tarkoituksenmukaisia toimitiloja. – Kuusamon keskusta on ja pysyy nykyisellä paikallaan. Meitä itsestämme on kiinni, minkälaiseksi se kehittyy. Niinisalo toivoo, että keskustan aluetta saataisiin tiivistetty muun muassa kaavoituksella siten, että se alkaisi tietystä paikasta ja päättyisi tiettyyn paikkaan. Selvä aluerajaus lisäisi hänen mielestään kaupan toimijoiden kiinnostusta keskustaa kohtaan. – Nyt rakennetaan niin Nilojoella kuin Torangissa. Kovin laajalla alueella, hän sanoo.


FAKTAT

Apteekki muutti paraatipaikalle

– Tilat tuplaantuivat, muuttuivat esteettömiksi ja mikä parasta, olemme keskellä kaikkea, iloitsee Kuusamon Keskusapteekin apteekkari Kati Rantoja. Apteekki muutti paraatipaikalle Torikeskuksen pääsisäänkäynnin viereen. Uudet tilat mahdollistavat myös aiempaa laajemmat palvelut ja suojaiset asioinnit apteekin henkilökunnan kanssa. Viereiset, varmasti riittävät pysäköintipaikat sekä sijainti terveyskeskuksen välittömässä läheisyydessä ovat pelkkää plussaa. – Kehitämme neuvontapalveluitamme muun muassa sairaanhoitajapalvelulla sekä aiempaa laajemmalla lääkehoidon kokonaisneuvonnalla, Rantoja lupaa.

Trackback from your site.