Koillismaan Uutiset
Koillismaan Uutiset

Mäkinen: Kaivosyhtiö ei ryhdy toimenpiteisiin kaupungin yva-lausunnon perusteella

  • Julkaistu
  Kaivosyhtiö Dragon Mining ei ryhdy toimenpiteisiin Kuusamon kaupunginvaltuuston antaman yva-lausunnon perusteella. Yhtiö odottaa Ely-keskuksen lopullista lausuntoa ympäristövaikutusten arvioinnista, minkä jälkeen se tekee oman yhteenvedon ja arvion mahdollisten puutteiden täydentämisestä. Dragon Minigin projektipäällikkö Ilpo Mäkinen toteaa, ettei kaivosyhtiö ota tässä vaiheessa kantaa Kuusamon kaupunginvaltuuston maanantaina antamaan yksimieliseen lausuntoon Juomasuon kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) puutteellisuudesta. – Nyt odotamme kaikessa rauhassa, että Ely-keskus kokoaa kaikki Juomasuon kaivoshankkeen yvaan liittyvät lausunnot ja tekee sen pohjalta oman lausuntonsa. Mikäli viranomaisen loppulausuma toteaa, että yvassa on puutteellisuuksia, niin pyrimme ne tietysti siinä vaiheessa korjaamaan, mutta minkään yksittäisen lausunnon, kuten Kuusamon kaupungin nyt antaman yva-lausunnon perusteella emme voi ryhtyä vielä toimenpiteisiin, sanoo Mäkinen. Mäkinen oli maanantaina itsekin seuraamassa lehtereiltä valtuuston kokousta ja sitä, kun kansalaisdelegaatio luovutti valtuuston puheenjohtajalle Pauli Saapungille 10.000 allekirjoitusta sisältävän kaivostoimintaa vastustavan adressin. – Tietysti kuuntelemme edelleenkin ihmisiä ja keskustelemme siitä, onko meillä sosiaalista lupaa tulla Kuusamoon, mutta tässä vaiheessa emme ota kantaa tai lähde kommentoimaan tätä aihetta sen enempää, koska nyt yva-prosessin loppuunvieminen on se asia, johon keskitämme kaikki voimavaramme. Keskustan valtuutetun Mika Määtän esittämää neuvoa-antavaa kuntalaisäänestystä kaivostoiminnan sosiaalisesta tilauksesta Mäkinen pitää hieman vieraana ajatuksena verrattuna totuttuun pohjoismaalaiseen toimintatapaan. – Suomessa ja Pohjoismaissa ei minun käsittääkseni tällaisia neuvoa-antavia kuntalaisäänestyksiä ole koskaan järjestetty, mutta totean edelleen, ettei kaivosyhtiö halua vasten kansalaisten tahtoa Kuusamoon tulla.  

Kaavapäivityksen vaikutus ympäristölupaan vielä auki

  Mäkisen mukaan kaivoshankkeen lupien hakeminen on pitkäaikainen ja hiljalleen etenevä prosessi. – Meillä on anottavana kymmeniä eri lupia, joita haetaan koko ajan yksitellen. Jonkun tietyn luvan hakeminen saattaa vaatia jonkun toisen luvan hyväksyntää, joten myös lupien hakujärjestyksellä on oma merkityksensä. Ympäristöluvan päätöksen saamiseen Mäkinen arvioi menevän noin kaksi vuotta hakuhetkestä lukien. – Ennen kuin voimme laittaa ympäristöluvan vireille, meidän tulee tehdä yva-lausuntoon mahdolliset Ely-keskuksen vaatimat täydennykset ja se edellyttää luultavasti meiltä lisää tutkimuksia, joten tässä vaiheessa on mahdotonta arvioida kovin tarkkaan sitä, milloin saamme ympäristölupahakemuksen valmiiksi, mikäli päätämme sitä hakea. Oma arvioni on, että pääsisimme hakemaan kyseistä lupaa aikaisintaan vuoden 2015 alussa. Ympäristöluvan hakeminen voi viivästyä myös käynnissä olevan yleiskaavan päivityksen vuoksi. – Mikäli kaivosyhtiö hakee lupaa olemassa olevan kaivospiirin mukaisesti, ei kaavapäivityksellä minun käsitykseni mukaan tule olemaan ympäristöluvan hakemisen suhteen merkitystä, mutta mikäli lupaa haetaan laajennettuna, kuten nyt yvaan on merkitty, niin silloin kaivosyhtiön on odotettava kaavan päivittämistyön loppuun saattamista, ennen kuin he voivat lupaa hakea, toteaa Kuusamon kaupungin yhdyskuntajohtaja Mika Mankinen. Mäkisen mukaan kaivosyhtiö tutkii edelleenkin myös sitä, onko Juomasuon alueen malmio riittävä kaivostoiminnan käynnistämisen suhteen. – Jatkamme porauksia ja etsimme malmia yhä syvemmältä, koska vielä emme ole saaneet varmuutta edes sille, riittääkö alueen malmio kymmeneksi vuodeksi, mikä on meidän minimi tavoite.     Katso myös videoklippi kaupunginjohtaja Timo Halosen haastattelusta koskien valtuuston maanantaista yva-päätöstä.

Trackback from your site.