Koillismaan Uutiset
Koillismaan Uutiset

Hoitotiedot yhteen paikkaan

  • Julkaistu
Omakanta-palvelu lisää potilasturvallisuutta nyt myös Kuusamossa ja Taivalkoskella   Mahdollisuus tarkastella omia potilastietojaan netistä tavoittaa nyt myös kuusamolaiset, kun kaupungissa otettiin tiistaina käyttöön Omakanta-palvelu. Taivalkoskella palvelu otettiin käyttöön muutamaa päivää aikaisemmin mutta posiolaisten pitää odotella loppukesään. Palvelu tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki reseptit, rokotukset ja hoitotiedot ovat paitsi potilaan itsensä, myös kaikkien häntä hoitavien käytettävissä, mikäli potilas antaa luvan. Tietojensa katselun voi myös estää.   – Parasta Potilastiedon arkistossa on se, että kun järjestelmä reilun vuoden kuluttua toimii aukottomasti, löytyvät potilaan aiemmat hoitotiedot ja lääkkeet yhdestä paikasta. Se lisää merkittävästi potilasturvallisuutta, sanoo Kuusamon terveyskeskuksen vt. ylilääkäri Keijo Pitkämäki. Tällä hetkellä esimerkiksi matkailijoiden ja yksityisiä työterveyspalveluita käyttävien tietoja ei saada Kuusamon terveyskeskukseen kuin erikseen pyytämällä.  Pitkämäen mukaan tämä on erityisen hankalaa öisin ja viikonloppuisin ja saattaa viivästyttää potilaan hoitoa. Uusi valtakunnallinen Potilastiedon arkisto ei korvaa terveyskeskusten, sairaaloiden eikä lääkäriasemien omia potilastietojärjestelmiä.Arkisto toimii niiden taustalla teknisesti yhtenevässä muodossa tietoa kokoavana arkistona.   Arkisto päivittyy reaaliaikaisesti Yksityiselle kuntalaiselle palvelu tarjoaa mahdollisuuden omien potilastietojensa tarkasteluun. Tiedot kirjautuvat palveluun kirjautumishetkestä eteenpäin. Vanhoja potilaskertomuksia sinne ei viedä. – Palvelu on reaaliaikainen eli välittömästi, kun esimerkiksi laboratoriotulokset ovat valmistuneet tai kun lääkäri on kirjoittanut potilaskertomuksen vastaanottokäynnistä, ne näkyvät myös potilaalle itselleen. Arkistosta on hyvä tarkistaa ymmärsikö lääkäri varmasti mitä hänelle kerroin tai ymmärsinkö itse lääkärin antamat ohjeet oikein, valottaa hoitotyön johtaja Marjo Jurmu.   Vapaaehtoista mutta suotavaa Palveluun liittyminen on vapaaehtoista, joskin suotavaa. Halutessaan voi myös kieltää tietojensa näyttämisen kokonaan tai rajata niitä joko alueellisti tai esimerkiksi sairauksittain. Yksinkertaisimmin liittyminen tapahtuu kotikoneelta kirjautumalla Omakanta-palveluun. Suostumuksen antaminen onnistuu myös terveyskeskuksessa, jossa uudesta arkistopalvelusta tiedotetaan lähiviikkoina intensiivisesti. Päivystykseen palkatut Anniina Pesonen ja Kaisa Mikkola neuvovat asiakkaita palvelun käyttöönottoon. – Lääkärin tai hoitajan vastaanotolle kannattaa tulla nyt myös vähän etuajassa, jotta ehditään käydä systeemi läpi, kertoo Kuusamon terveyskeskuksen tietosuojavastaaja ja Potilastiedon arkiston projektipäällikkö Jaana Siikaluoma-Lehtosaari. Kaikki tiedonsiirto terveydenhuollon ja Potilastiedon arkiston välillä tapahtuu salattuna. Järjestelmästä näkee potilastietojen lisäksi myös lokitiedot. – Potilaalle on tärkeää oman tietoturvan kannalta nähdä, kuka hänen tietojansa on katsellut ja milloin, Siikaluoma-Lehtosaari sanoo. Kaikkien julkisten terveydenhoidon yksiköiden on liityttävä sähköiseen potilastiedon arkistoon tämän vuoden loppuun mennessä. Yksityisen terveydenhuollon palvelut liittyvät järjestelmään viimeistään vuoden kuluttua.     Urkintamahdollisuudet minimoitu Kuusamossa Kolme vuotta sitten ilmitullut potilastietojen luvaton katselu on johtanut Kuusamossa aiempaa tiukempaan perusturvan henkilöstön toimien tarkkailuun. Urkintamahdollisuudet on minimoitu, vakuuttaa terveyskeskuksen vt. ylilääkäri Keijo Pitkämäki. Muun muassa neuvolassa työskennellyt kuusamolainen terveydenhoitaja tuomittiin keväällä 2011neljästä virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen.  Tuomittu katseli muun muassa kollegansa, kahden opettajan puolisoiden sekä lasten tietoja vaikka ei ollut hoitosuhteessa näiden kanssa.  Terveydenhoitaja myönsi oikeudessa katsoneensa potilastietoja osittain pelkästä uteliaisuudesta. Kuusamon laadittiin tapahtuneen jälkeen toimialakohtainen tietosuojapolitiikka perusturvan sekä kasvatus- ja sivistystoimen toimialoilla. – Potilas- ja asiakastietojen osalta käyttäjien toimintaa ohjataan nyt toimialakohtaisilla tiedon käsittelyohjeilla, toimintaohjeilla, säännöillä sekä tietosuojakoulutuksella. Aukotonta järjestelmää ei ole, mutta jokaisesta käynnistä jää jälki lokitietoihin. Kuntalaisella on oikeus tarkastaa omat tietonsa potilastietojärjestelmästämme. Sieltä selviää myös se, kuka tietoja on katsellut ja millä perusteella, sanoo Kuusamon perusturvan tietosuojavastaava Jaana Siikaluoma-Lehtosaari.  

Trackback from your site.