Koillismaan Uutiset
Koillismaan Uutiset

1.300 uuden työpaikan tavoite on toteutettavissa

  • Julkaistu
 

Koillismaan tukijalkoja ovat maa- ja metsätalous sekä matkailu,

mutta kasvua haetaan nyt myös aivan uudenlaisista innovaatioista

  Tavoite on hurja: Koillismaa 2014+ elinvoimaohjelman avulla Kuusamoon etsitään 1.000 ja Taivalkoskelle 300 uutta työpaikkaa. Ohjelman tueksi keväällä käynnistyneen Uusia liikeideoita ja työpaikkoja -hankkeen (ULT) vetäjä Regis Rouge-Oikarinen haluaa kääntää kaikki kivet ja jalostaa pienetkin ideat mahdolliseksi yritystoiminnaksi. Kuusamon Yrittäjien puheenjohtaja Matti Pohjolan mukaan työpaikkatavoite on mahdollinen, sillä se on tehty yhdessä alueen yrittäjien kanssa. ULT -hankkeen ensimmäisessä yrittäjäfoorumissa kuultiin tarinoita menestyneiden yritysten takaa.   Uusia yrityksiä, työpaikkoja ja verotuloja tarvitaan Koillismaan elinvoimaisuuden turvaamiseksi ja vahvistamiseksi, sanoo Naturpolis Oy:n toimitusjohtaja Jari Hentilä. – Työpaikkatavoitteen toteutuminen edellyttää Taivalkosken ja Kuusamon yritysten liikevaihdon kasvamista noin 240 miljoonalla eurolla vuoteen 2021 mennessä.  Uusia työpaikkoja kehitetään jo toimiviin sekä uusiin innovaatioihin perustuviin yrityksiin. Tavoite saavutetaan, jos alueelle perustetaan 250 uutta yritystä. Sen lisäksi uusia työpaikkoja tarvitaan matkailuun (350 henkilötyövuotta) ja alan yrityksiin 33 miljoonaa euroa lisää liikevaihtoa, metsäklusterille 100 uutta työpaikkaa ja 50 miljoonan euron lisäys liikevaihtoon, luonnontuotealan tavoitteena on 150 uutta työpaikkaa ja 18 miljoonan euron liikevaihdon kasvutavoite. Teollisuus haastetaan 150 uuden työpaikan ja 28 miljoonan euron liikevaihdon kasvutavoitteilla.

 

Ei mahdotonta

  – Ei tavoite mahdoton ole, mutta kyllä sen eteen pitää töitä tehdä, myöntää Kuusamon Yrittäjien puheenjohtaja Matti Pohjola. Pohjolan mukaan alueen kehittäminen ja uusien työpaikkojen luominen on pääsääntöisesti vanhojen tukijalkojen eli maa- ja metsätalouden sekä matkailun varassa. – Konkreettisinta uuden luomisessa on tukeutua niihin toimialoihin, jotka Koillismaalla ovat perinteisesti olleet vahvoja. Uskon, että suurin osa uusista työpaikoista syntyy olemassa oleviin yrityksiin. Matkailussa kasvu löytyy kansainvälisiltä markkinoilta, jonka myyntiin on jo palkattu uusia käsipareja. Metsäteollisuus kaipaa kipeästi biotehdasta lähialueelle ja puurakentaminen lisää näkyvyyttä. Luonnontuoteala pitää käsiään ristissä, että Kuusamon Juusto pääsisi jaloilleen. – Tärkeintä on, että meijeri säilyy.  Kalan ja muiden luonnontuotteiden jalostamisessa ja keräämisessä on paljon kehittämismahdollisuuksia ja jonkinlainen yrityskiihdyttämö voisi nopeuttaa sen kasvua. Puheenjohtajan mukaan alueen yrittäjät olivat tiiviisti mukana elinvoimaohjelman suunnittelussa ja siksi sen perusta on kunnianhimoisesta tavoitteesta huolimatta toteutettavissa. – Ei kannata tuijottaa lukuja, vaan miettiä sitä, miten pääsemme kohti tavoitetta. Tilanne on nyt tiedostettu ja ryhdytty tekemään töitä sen eteen.

 

Kaikki ideat esiin

  ULT-hankkeen projektipäällikkö Regis Rouge-Oikarinen uskoo, että matalan kynnyksen palveluilla löydetään potentiaalisia liike-ideoita. Juttusille voi tulla, vaikka ajatusta yrittäjäksi ryhtymisestä ei olisi. – Koillismaalla ei synny tällä hetkellä riittävästi toteutuskelpoisia uusia liikeideoita. Toisaalta jo olemassa olevia ideoita ei saada jalostettua tarpeeksi liiketoiminnaksi. Tärkeintä on nyt kaivaa esiin kaikki ne ideat, joista voisi löytyä uutta elinvoimaa, hän sanoo. Taivalkosken kunnanjohtaja Jukka Mikkosen mukaan työpaikkojen luomisessa kannattaisi korostaa Koillismaan vahvuuksia eli hyvää infrastruktuuria ja erinomaista elinympäristöä. – Monelle pienyrittäjälle, joille yrityksen sijoituspaikalla ei ole merkitystä, Taivalkoski ja Kuusamo olisivat erinomaisia sijoittumispaikkoja.

 

Pölkky pärjää

  Uusia liikeideoita ja työpaikkoja -hankkeen ensimmäisessä yrittäjäfoorumissa kuultiin kolme menestystarinaa ja heitettiin ilmaan ajatus muun muassa yhdyskuntajätteen käsittelemisestä Kuusamossa sen sijaan, että lajittelematon jäte ajetaan poltettavaksi Ouluun. Pölkky Oy:n menestyksen salaisuutta yrittäjäfoorumissa valottaneen toimitusjohtaja Jouko Virranniemen mukaan Pölkky pärjää, koska sen tuote on kunnossa ja myynti johdettu strategisesti. – Tärkeää on myös kasvollinen omistajuus ja yrityksen jatkuva kehittäminen pitkälle fokuksella. Meillä on vahva rahoitusasema eli voimme tehdä rohkeita investointeja ja ottaa tarvittaessa jopa riskejä. Olemme onnistuneet rekrytoimaan sitoutunutta ja osaavaa työvoimaa ja hallitsemme paikallisen raaka-aineen käytön ja jalostamisen. Pölkyn menestystä selittää toimitusjohtajan mukaan myös joustavuus ja ketteryys, asiakaslähtöiset kokonaispalvelu ja -laatu sekä yrityksen maine toimittajana ja työnantajana. Virranniemi uskoo biotalouden ja puurakentamisen tarjoavan vielä paljon Koillismaalle. – Puu on tulevaisuuden raaka-aine, jolle on löytymässä lukemattomia uusia käyttömahdollisuuksia.

Trackback from your site.