gaziantep escort bakirköy escort silivri escort maslak escort avcilar escort bostanci escort maltepe escort cihangir escort bayan escort escort bayan izmit escort bursa escort escort escort bodrum escort escort escort escort
  • Uutiset
  • Kolme miljoonaa euroa kehittämisrahaa

Kolme miljoonaa euroa kehittämisrahaa

Julkaistu: 12.02.2015

Koillismaan Leader rahoittaa alkaneella ohjelmakaudella erityisesti paikallisia elinkeinoja

 

Maa- ja metsätalousministeriö on valinnut ohjelmakauden 2014 – 2020 Leader-ryhmät ja valittujen joukossa on myös Kuusamon, Posion ja Taivalkosken alueella toimiva Koillismaan Leader eli entinen Myötäle ry. Koillismaan Leaderin kautta hankkeisiin haettava rahoitus alkaneella kaudella on noin 3,25 miljoonaa euroa.

 

Koillismaan Leaderissa panostetaan alkaneella rahoituskaudella erityisesti paikallisiin elinkeinoihin, kuten matkailuun, luonto- ja kulttuuriyrittäjyyteen, kädentaitoihin ja biotalouteen, sekä paikalliseen kulttuuriin, kuten kylien palveluiden ja viihtyvyyden kehittämiseen paikallisten asukkaiden, yhdistysten ja julkisten toimijoiden yhteistyönä. Kansainvälistä yhteistyötä lisätään ja erityisesti Venäjän suuntaan halutaan avata uusia yhteyksiä.

– Saimme lähes kaiken sen mitä haimmekin, julkinen rahoituskehyksemme on nyt 1,3 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisellä kaudella, iloitsee Koillismaan Leader ry:n toiminnanjohtaja Pirjo Jaakkonen.

 

Maaseudun kehittämistä

 

Leader-ryhmät saivat rahaa sen mukaan, kuinka laadukkaan kehittämisstrategian ne laativat omalle alueelleen. Varoja kohdistettiin myös asutuksen rakenteen mukaan, mikä suosi harvaan asuttuja alueita.

Leader on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa ja sen rahoitus koostuu EU:n, valtion ja kuntien varoista, alueen kuntien osuus rahoituksesta on 20 prosenttia.

 

Tukien haku avautuu huhtikuun lopussa

 

Edelliseen rahoituskauteen verrattuna erityisesti yritystukiin on tullut muutoksia.

– Kokeiluhankkeet ovat nyt mahdollisia ja maksatukseen voi valita yksinkertaisempia menettelyjä, kertoo Jaakkonen.

Yleishyödyllisten hankkeiden osalta muutoksia on vähemmän, mutta kaikille yhteistä uutta on sähköinen hakumenettely. Sen ansiosta papereita ei tarvitse enää toimittaa Leader-toimistoon, vaan asiointi onnistuu silloin kun se hakijalle parhaiten sopii.

– Sähköistä hakua ei tarvitse säikähtää, neuvontaa ja opastusta on meiltä saatavilla entiseen malliin ja jopa paremmin, kun alamme pitää vastaanottopäiviä Taivalkoskella ja Posiolla, korostaa hankevastaava Marja Tuomivaara.

Ensimmäiset, ELY-keskusten, ProAgria Oulun ja Posion Kehitysyhtiön kanssa järjestettävät tiedotustilaisuudet pidetään Taivalkoskella, Kuusamossa ja Posiolla viikolla 8. Paikallisten asiantuntijoiden lisäksi silloin ovat tavattavissa myös ELY-keskuksen edustajat.

 

 

Kuka ja mihin voi saada rahaa?

 

Myötäle ry:n yritystukien painopiste on mikroyrityksille (työllistää alle 10 henkilötyövuotta, liikevaihto ja taseen loppusumma alle 2 miljoonaa euroa) myönnettävissä tuissa.

Yrityksille on mahdollista myöntää muun muassa investointitukea, kehittämistukea ja yritysryhmän kehittämistukea sekä käynnistystukea ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamiseen.

Toimintaryhmä tukee erityisesti aloittavia ja toimintaansa laajentavia 1-5 henkilötyövuotta työllistäviä maaseutuyrityksiä.

Tukien tehtävänä on aina kehittää yritystä, niitä ei siis myönnetä yrityksen tavanomaiseen toimintaan.

Tuen myöntäminen ei myöskään saa vääristää kilpailutilannetta vähäistä enempää.

Hakijan tulee olla 18 – 62-vuotias luonnollinen henkilö / henkilöyhtiö tai yhteisömuotoinen yritys tai yritysryhmä, jossa määräysvalta ja omistus on tukikelpoisilla henkilöillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© Koillismaan Uutiset

Web design by Heikki Kujala