• Uutiset
  • Kamala äiti ja teinin muut ongelmat

Kamala äiti ja teinin muut ongelmat

Julkaistu: 04.09.2019

Kuusamon PerhePesä tarjoaa vertaistukea teini-ikäisten äideille

Mitä tehdä, kun lapsi muuttuu lähes yhdessä yössä kullanmurusta äriseväksi ja ärjyväksi möröksi? Yksi mahdollisuus helpottaa turhautumistaan ja voimattomuuttaan teini-ikäisen äitinä on hakeutua samassa elämäntilanteessa olevien seuraan. Mannerheimin Lastensuojeluliiton PerhePesä ja Kuusamon seurakunta käynnistävät yhteistyössä Kuusamossa vertaisryhmän äideille. Kamalat äidit -ryhmässä tiedetään, että murrosikä koettelee erityisesti äidin hermoja ja tunteita, mutta kun pärjää muutaman vuoden, niin sitten helpottaa!


Murrosiän alkaminen on usein kova paikka vanhemmille. Monesti vanhemmilla on häpeän ja epäonnistumisen tunteita.
– Murrosikäisen perheessä ollaan usein räjähdyspisteessä ja asiat eivät tunnu sujuvan. Tyypillistä on, että vanhemmat eivät kehtaa kysyä neuvoa tai kertoa perheen tilanteesta esimerkiksi samassa tilanteessa olevalle tuttavalle. Tärkeässä roolissa onkin muilta äideiltä saatu tuki ohjaajien tuen ohella, kertoo Kuusamon Kamalat äidit -ryhmän toinen ohjaaja, MLL:n Kuusamon PerhePesän lapsi- ja perhetoiminnan ohjaaja, toimintaterapeutti Laura Nordman.
Toisena koulutettuna ohjaajana äitejä luotsaa Kuusamon seurakunnan vastaava lastenohjaaja Satu Koski – molemmat itsekin äitejä.
Nordman muistuttaa, että murrosikäisen kapinoiva käytös on täysin normaalia.
– Lähes kaikissa murrosikäisten perheissä ovat samat asiat tapetilla päivittäin.

Aiheina arjen kipupisteet

Kamalat äidit on Oulun NNKY:n riveissä kehitetty toimintamalli ja rekisteröity tavaramerkki, joka tarjoaa valmiin sapluunan paikallisten ryhmien järjestämiseen, vaikuttamatta kuitenkaan millään tavalla keskusteluihin. Ryhmät kokoontuvat aina 10 kertaa, minkä jälkeen voidaan aloittaa uusi ryhmä. Eri puolilla Suomea ryhmiä on jo toistasataa ja nyt toiminta käynnistetään myös Kuusamossa.
Vertaisryhmässä keskustellaan murrosikään liittyvistä arjen kipupisteistä.
– Kokoontumisten teemoina ovat muun muassa rajojen asettaminen ja äidin oma jaksaminen sekä muut arjenhaasteet tai osallistujien omista tilanteista nousevat ajankohtaiset teemat. Ryhmässä jaetaan ja käsitellään luottamuksellisesti teinien äitiyteen liittyviä huolia ja ilonaiheita laidasta laitaan, Laura Nordman kertoo.
– Ainoa kriteeri mukaan tulolle on se, että kokee olevansa teinin äiti. Teinin ikää ei voi määritellä: kipupisteenä on usein yläkouluun siirtyminen, mutta monen kohdalla murrosikä alkaa jo 10-vuotiaana. Etsimme yhdessä näkökulmia siihen, miten tässä uudessa roolissa pärjätään, Nordman kertoo.

Kapinointi kuuluu kasvuun

Nordman sanoo, että äiti on monelle teinille kaikkein suurin ongelma. Maailmanmenon viime vuosien hurja muutos on tuonut elämäntilanteeseen uudenlaisia haasteita muun muassa sosiaalisen median myötä.
– Meillä kaikilla on paljon haltuun otettavaa. Pitää pysyä ajan hermolla, mutta muutoksen vauhti haastaa, hän sanoo.
Teini-iän kapinointi ja lähes kaiken kyseenalaistaminen on kuitenkin normaalia lapsen ja nuoren kasvua. Nordman sanoo, että huolissaan pitää olla siinä vaiheessa, jos puheyhteys nuoreen katkeaa.
– Tiedämme, että jokainen ihmissuhde, josta puuttuu vuorovaikutus, voi huonosti. Apua kannattaa hakea mieluummin liian aikaisin kuin myöhään, hän neuvoo.
Kuusamossa ensimmäisiä avuntarjoajia ovat muiden muassa kouluterveydenhoitajat ja kuraattorit.
– Kynnys voi olla joskus olla turhan korkea. Kamalat äidit on ryhmä, jonka kynnys on matala ja johon voi tulla mukaan vaikka suuria ongelmia ei vielä olisikaan.

Aiheet kumpuavat perheiden arjesta

Kokoontumisten aiheet elävät ja ne valitaan ryhmän tarpeiden mukaan. Esille noussevat esimerkiksi arki, äidin jaksaminen, oma nuoruus, nuoren pelaaminen ja mahdolliset päihteet. Kaiken keskustelun lähtökohtana on luottamuksellisuus, toisten hyväksyminen ja yhteisten kokemusten jakaminen.
– Ryhmä halutaan pitää pienenä, jotta kaikki pääsevät jakamaan kokemuksiaan ja jotta keskustelu olisi sujuvaa ja intiimiä.
Murrosikäisten lasten äideille tarkoitettu oma vertaisryhmä alkaa Kuusamossa MLL:n PerhePesällä tiistaina 24.9. klo 17. Ryhmä kokoontuu viisi kertaa syyskauden aikana ja toiset viisi kertaa alkuvuodesta 2020.
Ilmoittautuminen alkaa infotilaisuudessa tiistaina 10.9. Osallistuminen on maksutonta, mutta ryhmäläisiltä toivotaan sitoutumista koko ryhmän ajaksi. Ryhmään sopii 4-8 äitiä.

© Koillismaan Uutiset

Web design by Heikki Kujala