Koillismaan Uutiset

Yksityisteitten avustamisesta saatiin monimutkainen sopu

  • Julkaistu
Kolme vuotta Kuusamossa jatkunut keskustelu ja valmistelu yksityisteitten kunnossapidon ja avustusehtojen uusimisesta saatiin maaliin maanantaina, kun kaupunginvaltuusto hyväksyi kolmen äänestyksen jälkeen Keskustan valtuustoryhmän tekemän kompromissiesityksen. Asian käsittelyä kuvaa hyvin Vihreiden Jyrki Mäkelän päätös äänestää tyhjää, sillä sanojensa mukaan hän ei ymmärtänyt mistä äänestetään. Kaupunginjohtaja Jouko Manninen alusti keskustelua tiivistämällä yhteen, mitä mikäkin viime aikoina esillä olleista vaihtoehdoista kaupungille maksaisi. – Rahastahan tässä on kyse, ja siitä, haluammeko tehdä alijäämäisen tilinpäätöksen. Minun mielestäni me emme voi jatkaa tappion tekemistä ja uusien säästöjen löytäminen tekee kipeää, hän totesi. Nykyisen käytännön jatkamisen hintalappu olisi Mannisen mukaan 529.000 euroa vuodessa. Yhdyskuntatekniikan viimeinen, yksimielinen esitys maksaisi vuodessa 394.000 euroa sekä kesäkunnostamisen avustamisen määrärahan puitteissa. Asian äinpäin viimeisessä kokouksessaan kääntäneen kaupunginhallituksen esitys olisi maksanut reilun miljoonan.

Katseet valtion rahojen suuntaan

  Valtuusto hyväksyi lopulta vilkkaan keskustelun ja kolmen äänestyksen jälkeen uusiksi avustusehdoiksi yhdyskuntatekniikan lautakunnan kesäkuussa tekemän esityksen muutamilla muutoksilla. Teitten pisteytysjärjestelmästä luovutaan toistaiseksi ja yksityisteitten peruskorjausten avustusehtoja muutetaan siten, että kaupungin avustus perusparantamisen kustannuksista on 75 prosenttia, mikäli tien perusparantamiseen ei saada valtion avustusta. Mikäli tiekunta saa perusparantamisen kustannuksiin valtion avustusta, niin kaupunki avustaa tiekuntaa 100 prosentilla siitä osuudesta, joka jää valtion avustuksen jälkeen. Yksityisteiden peruskorjauksiin osoitetaan valtuuston maanantaisella päätöksellä vuosittain 500.000 euron bruttosumma.  

Peruskorjauksia kunnostusten sijaan

  Valtuutettujen mielestä rahan osoittaminen yksityisteitten peruskorjauksiin on jatkuvaa kunnostamista järkevämpää. – Jokakeväinen murskeen ajaminen märille teille on yhtä tyhjän kanssa, totesi Keskustan Hannu Tuovila. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tiestö on pidettävä kunnossa, oli se sitten lakisääteisten kaavateitten tai usein erityisesti mökkiläisiä palvelevan yksityistieverkon kunnostamista.

Kolme äänestystä

  Päätökseen vaadittiin kolme äänestystä. Ensin äänestettiin Vihreiden Jyrki Mäkelän esityksestä jättää asia vielä pöydälle. Äänin 39-4 asian käsittelyä jatkettiin. Pöydälle jättämistä kannattivat Kokoomuksen Hannu Ervasti ja Pertti Ervasti sekä Vihreiden Jyrki Mäkelä ja Pekka Virtanen. Seuraavaksi äänestettiin Heikki Härkösen kertomasta Keskustan valtuustoryhmän ja perussuomalaisten Joukamo Kortesalmen tekemistä esityksistä. Kortesalmen mukaan asia pitäisi valmistella uudelleen siten, että tavoitteeksi asetetaan niiden yksityisteiden, joiden varrella on pysyvää asutusta, liikennöitävyyden parantaminen nykyisestä turvaamalla niin talviaukipito kuin riittävä kesäkunnossapitokin – myös työsuorituksena. Tämän äänestyksen voitti Härkösen esitys äänin 36–4 kolmen valtuutetun äänestäessä tyhjää. Tyhjää äänestivät Pekka Virtanen, Jyrki Mäkelä ja Krista Poutanen. Kortesalmen esitystä kannattivat miehen itsensä lisäksi perussuomalaisten Kimmo Karjalainen, Vuokko Käsmä ja Esko Törmänen. Lopulta äänestettiin kaupunginhallituksen ja keskustan valtuustoryhmän esityksen välillä. Keskustan esitys voitti äänin 28–12. Kaupunginhallituksen esityksen puolesta äänestivät Pertti Ervasti, Mika Flöjt, Kimmo Karjalainen, Joukamo Kortesalmi, Vuokko Käsmä, Leena Mustonen, Tuula Mustonen, Veli Määttä, Martti Turunen, Esko Törmänen, Pekka Virtanen ja Kauno Moilanen. Tyhjää äänestivät Krista Poutanen, Jyrki Mäkelä ja Tuija Karjalainen.    

Rukan uudelle gondolihissille äänestettiin kaksi miljoonaa

  Rukan kehitys ottaa uuden loikan, kun kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina kahden miljoonan euron määrärahan Itä- ja Länsi-Rukan yhdistävän gondolihissin rakentamiseen. Päätös tehtiin äänin 37-5. Hanketta vastustivat perussuomalaisten Joukamo Kortesalmi, Kimmo Karjalainen, Vuokko Käsmä ja Esko Törmänen sekä SDP:n Jaana Tyni. Kortesalmi jätti päätökseen eriävän mielipiteensä. Kaupunginjohtaja Jouko Mannisen mukaan gondolihissi on perusedellytys Itä-Rukan rakentamiselle. Sitä tarvitaan, jossa Itä-Rukan alueesta saadaan riittävän mielenkiintoinen ja jotta alueen rakentaminen käynnistyy. Hissi kustannetaan kaavoituksella saatavilla maankäyttökorvauksilla. Kaupunki arvioi saavansa kaavoittamisesta noin neljän miljoonan euron maankäyttökorvaukset. Jopa 600 henkilöä tunnissa kuljettavan gondolin lähtöpaikka sijoittuu Pisteen ja Rantasipin väliin ja yhteys päättyy tulevaan Itä-Rukan kylään. Hissin kustannusarvio on neljä miljoonaa euroa, josta Rukakeskus maksaa hissistä miljoonan ja lisäksi siihen haetaan investointitukea EU:ltä ja valtiolta. Valmistututtuaan kohde on kaupungin omistuksessa, mutta Rukakeskuksella on velvollisuus lunastaa se itselleen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Mikäli investointituki saadaan, hissi rakennetaan jo ensi kesänä. Äänestyspäätöstä edelsi vilkas keskustelu. Keskustan Kirsti Karvonen muistutti, että kehittyäkseen Ruka tarvitsee myös kylpylän ja ennen kaikkea varhaisen ensilumenladun.  

Trackback from your site.