Koillismaan Uutiset
Koillismaan Uutiset

Venäläiset tulevat taas

  • Julkaistu
 

Venäläisten matkailijoiden ennakkovarausten määrä on yllättänyt Kuusamon matkailuväen myönteisesti

  Rukan joulu on takuuvarmasti valkoinen ja sen ovat huomanneet myös venäläiset matkailijat. Ruka-Kuusamo Matkailun toimitusjohtaja Mats Lindforsin mukaan venäläisten matkailijoiden ennakkovarausten määrä on yllättänyt Kuusamon matkailuväen myönteisesti. Venäläisten lisäksi Rukalle ja Kuusamoon odotetaan jouluksi ja vuodenvaihteeksi tuhansia suomalaisia ja satoja britti- sekä hollantilaismatkailijoita.   – Näyttää hyvältä. Varaustilanne on kutakuinkin viime vuoden kaltainen, mutta jos venäläisten tulo toteutuu, joulun jälkeisistä viikoista tulee erinomaiset, Lindfors sanoo. Venäläisten viime viikkoina syntyneen matkustusinnon syynä Rukalle ja Kuusamoon on Lindforsin mukaan toisaalta maailmanpoliittinen tilanne ja toisaalta ruplan kurssin vakiintuminen. Sen kurssi on nyt ennakoitavissa paremmin kuin vielä vuosi sitten, olkoonkin, että venäläisten ostovoima ei vielä ole takavuosien kaltainen. – Egyptin ja Turkin sijaan haetaan nyt vaihtoehtoisia matkakohteita. Ruka koetaan rauhallisena ja turvallisena matkakohteena perheille. Kuusamo on vanha, tuttu suunta, jonne on taas hyvä palata, hän sanoo.  

Valkoinen joulu houkuttelee

  Rukan ja Kuusamon valtteina ovat valkoinen joulu ja oikea talvi. – Sitä arvostavat niin suomalaiset kuin kansainvälisetkin vieraamme. Rukalla ja Kuusamossa voi peuhata lumessa, rinteet ja ladut ovat erinomaisessa kunnossa ja koiravaljakko- ja kelkkakausi pääsemässä parhaaseen vauhtiin. Monipuolisesta tapahtumatarjonnasta jokainen löytää omansa, Lindfors lupaa.  

Kaikki rinteet auki jouluksi

  Paikallisjohtaja Matti Parviaisen mukaan Rukakeskuksen tavoitteena on avata kaikki rinnealueet eli 34 rinnettä ja 21 hissiä viimeistään joulun aatonaatoksi. Tällä hetkellä avoinna on 17 rinnettä ja yhdeksän hissiä. Rinteissä on viilettänyt päivittäin keskimäärin yli 800 laskettelijaa ja lautailijaa. – Sääennusteet lupaavat Kuusamoon pakkasta ja talvista säätä eli lumetusolosuhteet ovat ihanteelliset. Myös hiihtoladut on saatu hyvään kuntoon. Rukan kaikki valaistut ladut ovat jo hiihdettävissä ja Kuusamon keskustankin laduista valtaosa.

Trackback from your site.