Koillismaan Uutiset
Koillismaan Uutiset

Uudet erikoislääkärit aloittivat työnsä

  • Julkaistu
 

Kuusamossa suuret odotukset yksityistä Coronaria-palveluntuottajaa kohtaan

  Erikoislääkäreiden vastaanotolla Kuusamon terveyskeskuksessa ovat nyt vastassa uudet kasvot. Kaupungin Coronaria Hoitoketju Oy:n kanssa tekemä sopimus tuo Kuusamoon noin 30 uutta erikoislääkäriä. He korvaavat useimmat talon aiemmista erikoislääkäreistä ja yhdellä sopimuksella kuitataan tukku entisiä. Vuodenvaihteessa voimaantulleella viisivuotisella, 1,59 miljoonan euron sopimuksella oululaisyrityksen kanssa halutaan taata erikoissairaanhoidon palvelujen säilyminen Kuusamossa ja pitää kustannukset aisoissa.   Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri Hanna Raittinen odottaa uudelta kumppanuussopimukselta paljon. Tärkeintä on se, että erikoislääkäripalvelut säilyvät ja jopa kehittyvät Kuusamossa, mutta kustannustehokkaasti, hän sanoo. Vuodenvaihteeseen saakka erikoislääkäripalveluita on Kuusamossa tuotettu osin omin voimin, osin ostopalveluina yksittäisiltä erikoislääkäreiltä tai heitä välittäviltä firmoilta sekä Oulun yliopistollisesta sairaalasta. Nyt lähes kaikki terveyskeskuksen erikoislääkärit työskentelevät Coronarian palkkalistoilla. Paitsi yksinkertaistamista, tuo kumppanuussopimus todennäköisesti myös säästöjä. Yksinomaan OYS:ta ostettujen erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kasvaneet Kuusamossa viimeisen kymmenen vuoden aikana 7,5 miljoonasta eurosta 13,5 miljoonaan eli 80 prosenttia.  

Lähempänä ja nopeammin

  Ylilääkäri Raittisen mukaan sopimus Coronarian kanssa tuo erikoislääkärit lähemmäksi potilasta ja mahdollistaa esimerkiksi jatkohoidon saman lääkärin vastaanotolla. – Coronarian lääkärit ovat kokeneita, omat erikoisalansa tarkkaan tuntevia asiantuntijoita. Se, että lääkäri tulee potilaan luokse, on ilman muuta potilasystävällisempää kuin toisinpäin. Usein Ouluun lähtee mukaan myös saattaja ja 15 minuutin vastaanottoajalle tulee näin hintaa ja siihen kuluu helposti koko päivä.  

Pikkuhiljaa täyteen vauhtiin

  Kuusamon ja Coronarian välinen sopimus kattaa erikoislääkäreiden vastaanotto-, leikkaus- ja osastopalvelut. – Yliopistotasoista erikoissairaanhoitoa vaativat potilaat lähetetään edelleen Oulun yliopistolliseen sairaalaan, Raittinen sanoo. Coronarian erikoislääkärit käyvät Kuusamossa vuorolistojensa mukaan, kirurgit ja sisätautilääkärit viikoittain, pienempien potilasvirtojen osaajat harvemmin. Hoitajat jatkavat Kuusamon terveyskeskuksen palveluksessa. Vastaanottotoiminta käynnistyi tällä viikolla ja kehittyy hiljalleen. Ensimmäisinä toimintansa aloittivat keuhko- ja sisätautilääkäri. Täyteen vauhtiin erikoislääkäreiden vastaanotto kirii Raittisen arvion mukaan loppukesästä. Erikoislääkärin vastaanotolle pääsee terveyskeskus- tai yksityislääkärin lähetteellä. Myös terveyskeskuksen asiantuntijasairaanhoitajilla on oikeus suosittaa erikoislääkärin vastaanottoa.  

Silmälääkäreiden palvelut uutta

  Kumppanuussopimus tuo Kuusamoon myös uutta, sillä silmälääkärin vastaanotolle ei tarvitse enää lähteä Ouluun. Coronarian kolme silmälääkäriä tarjoavat muun muassa polikliinisia ja päiväkirurgisia silmälääkäripalveluja paikkakunnalla. Raittinen arvioi, että jopa 80 prosenttia kuusamolaisista silmälääkäripotilaista voidaan vastedes hoitaa kotipaikkakunnalla. Oulussa hoidetaan jatkossakin muun muassa harvinaisiin sairauksiin ja kasvaimiin liittyvät silmäsairaudet ja tietyt leikkaukset.

 

Tuttuja nimiä myös jatkossa

  Nyt solmitun kumppanuussopimuksen ulkopuolelle jäivät lastenlääkäripalvelut. Ne kaupunki ostaa jatkossakin Matti Sippolalta. Myös muiden muassa korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärit Erkki Rantaiso ja Petri Koivunen jatkavat vastaanottoaan Kuusamossa. Kuusamolaisia naisia vuosikymmenet palvellut Markus Roos sitä vastoin ei ota enää vastaan terveyskeskuksessa. – Geriatrina talon omana lääkärinä toimii edelleen Tarja Konttila. Coronarian kautta saamme taloon myös geriatriaan erikoistuneen sisätautilääkäri Tuula Karilan, Raittinen kertoo. Lastenlääkäriksi itse erikoistunut Raittinen sanoo tekevänsä kliinistä vastaanottotyötä mahdollisuuksiensa mukaan. Toistaiseksi hallinnolliset tehtävät ovat työllistäneet uuden ylilääkärin melko tarkoin, mutta tavoitteena on tavata lapsipotilaita ainakin kerran viikossa ja tuurata tarvittaessa Matti Sippolaa.      

Coronaria vastaa Kuusamossa paljosta

  Oululainen Coronaria Oy on ottanut vajaan vuoden aikana tiukan otteen Kuusamosta. Vuodenvaihteessa alkaneiden erikoislääkäripalveluiden lisäksi se on vastannut huhtikuusta 2014 lähtien Kuusamon terveyskeskuksen viikonloppujen ja juhlapyhien päivystyksestä. Coronarian vastuulla on myös helmikuussa avattavan tehostetun palveluasumisen yksikön eli Kotirannan Siika-niminen toinen kerros. Kaupunki ostaa hoitoketjulta 30 kodin palvelut 980.000 euron vuosihinnalla. Ensimmäisen kerroksen eli Muikun palvelut kaupunki tuottaa itse. Joulun alla Coronaria Hoitoketju osti Kuusamosta yksityisen Terveyspalvelut Vivanten. Yrityskaupan yhteydessä Terveyspalvelut Vivante muuttaa nimensä Coronaria Vivante Oy:ksi. Coronaria Vivante Oy:n palveluihin kuuluvat Kotikoivun ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen yksikkö, Kotipesän mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikkö sekä asiakkaille suoraan tuotetut kotipalvelut, kotisairaanhoito ja fysioterapiapalvelut.

Trackback from your site.