Koillismaan Uutiset
Koillismaan Uutiset

Seurakunnalle hyvä tilinpäätös

  • Julkaistu

Kuusamon seurakunnan ylijäämätilin saldo ylitti miljoonan euron rajan

Kuusamon seurakunnan talous on hyvässä jamassa. Kirkkoneuvoston hyväksymä tilinpäätöksen mukaan seurakunta teki vuonna 2016 lähes 111.000 euron voitollisen tuloksen. Tilinpäätöksen ja menneen vuoden toimintakertomuksen hyväksyy lopullisesti keskiviikkona 19.huhtikuuta kokoontuva kirkkovaltuusto.

Viime vuoden ylijäämäisen tuloksen jälkeen seurakunnalla on käytettävissä mahdollisten tulevien vuosien alijäämien kattamiseksi 1,09 miljoonaa euroa. Seurakunnan oma pääoma oli vuodenvaihteessa lähes 5,4 miljoonaa euroa. Vierasta pääomaa eli pitkäaikaista lainaa tilinpäätökseen kirjattiin 263.000 euroa Myös hautainhoitorahaston vuosi oli hyvä. Ylijäämää syntyi viime vuonna lähes 26.000 euroa ja hautainhoitorahastossa on nyt 119.000 euron potti.

Toimintakate miinuksella

Kuusamon seurakunnan käyttötalouden ulkoiset toimintakulut olivat viime vuonna 2,7 miljoonaa euroa eli 2,0 prosenttia pienemmät kuin edellisvuonna. Toimintatulojen ja toimintamenojen erotuksena syntyvä toimintakate oli miinuksella lähes 2,5 miljoonaa euroa. Se kuitataan verotuloilla ja kirkon keskusrahastomaksuilla. Tulos on kelvollinen ja vahvistaa Kuusamon seurakunnan taloudellista asemaa. Edellisvuoden tilikauden ylijäämästä jäätiin kuitenkin nyt selvästi jälkeen. Vuoden 2015 ylijäämäksi seurakunta kirjasi 256.878 euroa.

Verotulot laskivat

Hyvän tuloksen taustalla on tarkka taloudenhoito, sillä seurakunnan verotulot vähenivät viime vuonna 2,7 prosenttia edellisvuodesta. Verotuloja kertyi 3,1 miljoonaa euroa, joista kirkollisverojen osuus oli 2,7 miljoonaa euroa. Kirkollisverojen määrä laski edellisvuodesta 4,2 prosentilla. Verotulojen osuus seurakunnan kokonaistuloista oli 91,8 prosenttia. Vuotta aiemmin luku oli 90,68.

Hengenvetoa investoinneissa

Tulosta siivitti myös hengenveto suurissa investoinneissa. Niitä tehtiin viime vuonna yhteensä reilulla 100.000 eurolla. Vuoden 2016 suurimmat investoinnit Kuusamon seurakunnalla olivat vanhan pappilan invaluiskan ja inva-wc:n rakentamiset, jotka maksoivat 38.000 euroa. Seurakuntatalon äänentoistoa remontoitiin noin 15.000 eurolla ja Käylän kirkon ruokasalin kalusteita 21.000 eurolla. Käylän kirkon remonttiin valmistauduttiin noin 5.000 euron selvittelyrahalla. Hautausmaista ainoastaan Nilolle tehtiin pieniä investointeja. Hautausmaan läjitysalueen näkösuoja-aidan pohjatyöt ja tarvikkeet maksoivat noin 7.500 euroa. Varsinainen aita rakennetaan tämän vuoden aikana.

Tags: , ,

Trackback from your site.