Koillismaan Uutiset

Hotkun tontti menee uusiksi


Torankijärven rantaan 300 neliön suuruinen yleinen sauna – hotellin molemmille puolille jopa 5-kerroksisia kerrostaloja


Sokos Hotel Kuusamon alue rakennetaan lähivuosina kokonaan uusiksi. Yhdyskuntatekniikan uudelleen nähtäville asettamassa kaavan mukaan alueelle on tulossa muun muassa 300 neliöinen yleinen sauna sekä neljä 3–5-kerroksista kerrostaloa. Tontin omistavan Koillismaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Henrik Karvonen sanoo, että kaavamuutoksella varaudutaan tulevaan, mutta yhtään rakentamispäätöstä ei ole vielä tehty.


Jatka lukemista

Oulanka-Paanajärvi puistoparia esitetään Suomen aieluetteloon


Mika Flöjtin mielestä Oulujoen vesistön voimalaitosarkkitehtuuri ei kuulu Unescon listalle


Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus esittää kolmea kohdetta Unescon maailmanperintökohteiden Suomen aieluetteloon. Hankkeiden joukossa on myös Oulanka-Paanajärvi -kansallispuistopari. Matka maailmanperintökohteeksi on kuitenkin vielä pitkä.


Jatka lukemista

Oman mökin rauhassa


Saksalainen Frankin perhe on viihtynyt Kuusamossa jo kymmenkunta vuotta Keskieurooppalaiset arvostavat Koillismaan puhdasta luontoa ja hiljaisuutta


Saksalaisen Frankin perheen sunnuntaiaamu omalla mökillä Kuusamon Koskenkylällä on alkanut kuten kaikki muutkin aamut parin viikon ajan vuodenvaihteen ympärillä: isä, äiti ja poika heräilevät saunamökillään ja tyttäret asuntovaunusta. Aamuaskareiden jälkeen avataan avanto, pilkotaan takkapuita ja nautitaan lumenvalkoisesta hiljaisuudesta. – Tämä rauha on kaikkein parasta, perheen isä Markus Frank sanoo.


Jatka lukemista

Karhujahti onnistui yhteistyöllä


Koillislohkon metsästäjät yhdistivät maansa ja miehensä – Kuusamossa kaadettiin syksyn jahdissa ennätykselliset 15 karhua


Syksyn karhujahti onnistui Kuusamossa poikkeuksellisen hyvin. Kunnan alueella kaadettiin kaikkiaan 15 karhua, joista viisi kellistyi koillislohkon alueelle. Viiden metsästysseuran ja yhden seurueen onnistuneen lohkojahdin taustalla on yhteistyö. – Kun maita ja miehiä on riittävästi, saadaan tulosta, sanovat jahtia organisoineet Tero Hietala ja Jyrki Pitkänen.


Jatka lukemista

Ahmat riehuvat Kuusamossa


Syövät tarhaporoja elävältä eivätkä väistä ihmistä
– poikkeuslupapäätöksiä odotetaan pikaisesti


Ainakin 11 tarhassa ollutta poroa ja muutamia sen ulkopuolella on joutunut viime päivinä ahman saaliiksi Kuusamossa Oivangin ja Kallioluoman paliskunnissa. Poromiehet kertovat, että eläin ei väistä enää edes ihmistä. Poikkeuslupapäätöksiä odotetaan ministeriöstä lähipäivänä, lupaa Oulun riistakeskuksen vt. riistapäällikkö Harri Hepo-ohja.


Jatka lukemista

Jalkapalloilijat eivät luovu Kuusamon hallihankkeesta


Kaupungin tämän vuoden talousarvioon kirjattu selvitys hallin sijoitusedellytyksistä ja suunnittelusta halutaan viedä sovitusti loppuun


Kuusamolaiset jalkapallon harrastajat eivät luovuta hallihankkeestaan ennen kuin sovittu selvitys hallin sijoitusedellytyksistä ja suunnittelusta on saatettu loppuun. Kuusamon Pallo-Karhujen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Määttä ja kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäsen Pauli Miettinen vaativat, että kaupungin kuluvan vuoden talousarvioon kirjattu asia käsitellään sovitusti eikä ovia hankkeelta suljeta ennenaikaisesti.


Jatka lukemista

Veteraanin hiukset juhlakuntoon


Elina Ylitalo leikkasi Aino Luokkasen hiukset Tervaskoivussa osana partureiden Juhlatukka 100 -hyväntekeväisyyskampanjaa


– Aina minulla on ollut lyhyet hiukset, sanoo 92-vuotias kuusamolainen sotaveteraani Aino Luokkanen. Hän on topakkana ja toivoo, että Tervaskoivuun saapunut parturi-kampaaja Elina Ylitalo leikkaisi hiukset mahdollisimman lyhyeksi. Talkoovoimin sotaveteraanien ja lottien hiuksia leikkaava Ylitalo tekee työtä käskettyä ja molemmille jää kohtaamisesta hyvä mieli.


Jatka lukemista

Kuusamo halutaan itäisen Suomen kasvukeskukseksi


Tuhannen työpaikan tavoitteesta vuoteen 2020 tingitään muutamalla sadalla Ensi vuonna Kuusamon kaupunki rakentaa 10 miljoonalla eurolla


– Jos asiat menevät hyvin, meillä on mahdollisuus rakentaa Kuusamosta itäisen Suomen kasvukeskus, sanoo kaupunginjohtaja Jouko Manninen. Onnistuminen tarkoittaa muun muassa suunniteltujen investointien toteuttamista sekä asukasluvun vähenemisen pysäyttämistä. Mannisen mukaan tärkeintä kaupungin strategiatyössä on elinvoiman kehittäminen. Tavoitteeksi asetusta tuhannen uuden työpaikan tavoitteesta tingitään muutamalla sadalla.


Jatka lukemista

Jäteasema eriytetään ja sen toimintaa kehitetään


Jätteiden kierrättäminen ja mahdollinen käsitteleminen Kuusamossa puhutti valtuutettuja


Kuusamon jäteasemasta muodostetaan Kuusamon kaupungin kirjanpitoon erillinen yksikkö. Samalla sen toimintaa kehitetään muun muassa aukiolojen ja saavutettavuuden osalta. Kaupunginvaltuustossa maanantaina käydyssä keskustelussa penättiin muun muassa nykyistä tehokkaampaa kierrättämistä ja kysyttiin, miksi jätteet pitää kuskata poltettavaksi Ouluun saakka.


Jatka lukemista