Koillismaan Uutiset
Koillismaan Uutiset

Muutokset myllertävät metsissä

  • Julkaistu

Metsänhoitoyhdistys Kuusamo profiloituu asiantuntijapalveluiden tarjoajana

  Muutos on meille mahdollisuus, sanovat Metsänhoitoyhdistys Kuusamon toiminnanjohtaja Maunu Kilpivaara ja hallituksen puheenjohtaja Veli Määttä. Muutos tarkoittaa vuoden alusta voimaan tullutta vapaaehtoista jäsenyyttä, vuosi sitten poistunutta pakollista metsänhoitomaksua ja puujalostusteollisuuden myllerryksiä pohjoisessa.   Vuoden alusta jäsenyys metsänhoitoyhdistyksissä muuttui vapaaehtoiseksi. Kuusamossa tämän arvioidaan haukkaavaan jäsenistöä, mutta odotettua vähemmän. Valtakunnallisesti ilmiö on sama, sanoo toiminnanjohtaja Maunu Kilpivaara. – Meillä on Kuusamossa tällä hetkellä 4.250 jäsentä, joiden keskimääräinen jäsenmaksu on ollut 60 euroa. Tälle vuodelle budjetoimme jäsenmaksutuloja 60 prosenttia edellisvuodesta eli 160.000 euroa. Viime vuonna niitä kertyi 250.000 euroa. Uskomme kuitenkin, että jäsenpitomme olisi parempi, 70-80 prosentin paikkeilla.

Karsimisen sijaan uusia palveluja

  Pudotus voi olla suuri, mutta kun siihen on osattua varautua, tilanne on hallinnassa, sanoo puolestaan kolmatta vuotta Metsänhoitoyhdistys Kuusamon hallitusta johtava Veli Määttä. – Sen sijaan, että sopeuttaisimme toimintaamme ja karsisimme palveluitamme, olemme lähteneet kehittämään niitä voimallisesti. Vakituisena metsäsuunnittelijana meillä on ollut jo pari vuotta Tomi Huttu ja uutena palveluna tarjoamme jäsenillemme metsäteiden rakennus- ja kunnostamishankkeita, Määttä kertoo.  

Vapaaehtoisuus pakko parempi

  Kilpivaaran mukaan muutos on mahdollisuus myös siksi, että vapaaehtoisuuteen perustuva jäsenyys on toisenlaista kuin pakollinen. – Oletan, että se aktivoi jäsenistöämme, hän sanoo. Metsänhoitoyhdistyksen tehtävänä on ajaa metsänomistajan etuja. Se tarkoittaa asiantuntijapalveluja ja käytännön apuja esimerkiksi metsänmyyntitilanteessa tai sukupolvenvaihdoksissa. – Palvelujen kysyntä on kasvanut, sillä metsänomistajakenttä on sirpaloitunut ja yhä useammat asuvat kaukana metsäpalstoiltaan, tietää Kilpivaara. Hän korostaa yhdistyksen roolia metsänomistajan rinnalla. – Olemme samalla puolen pöytää.  

Kemera-tuki jää pois

  Alkanut vuosi tuo muutoksia myös metsänviljelyn rahoitukseen. Kemera-tuki poistuu ja sen vaikutukset heikkopuustoisten ja vajaatuottoisten metsien viljelyyn nähdään muutaman vuoden kuluttua. Tuella on Kuusamossa uudistettu vuosittain 20–30 prosenttia viljelyalasta. Tuen poistumisella on suuri rahallinen merkitys yksittäiselle metsänomistajalle. Kilpivaara kertoo esimerkin omilta palstoiltaan. – Viime keväänä tehdyssä heikkopuustoisen alueen päätehakkuussa kantorahatuloni oli noin 1.100 euroa hehtaarilta ja pakollisten viljelyiden kustannukset samalle alalle 800 euroa. Tukea sai 70–80 prosenttia kustannuksista eli maanmuokkauksesta ja taimista. Kun tulosta vähennetään verot, pitää olla aika aktiivinen metsänomistaja, joka näitä jatkossa uudistaa ilman tukea, hän sanoo. Kemera-tuen poistuminen vähentää todennäköisesti heikkopuustoisten alueiden hakkuita Kuusamossa, mutta ei kovin nopeasti, sillä tuen piirissä olevia kohteita on Kilpivaaran mukaan hakattu ja uudistettu varastoon.  

Kuitupuu pitää saada liikkeelle

  Metsäkenttää Koillismaalla myllertävät myös uudet toimijat. Äänekoskelle suunniteltu Metsä Groupin biotuotetehdas keikauttaa kuitupuun suunnan Keski-Suomeen. Toteutuessaan se tarkoittaa Koillismaalla entistä voimakkaampaa virtaa Metsä Groupin Kemin tehtaalle. Kilpivaaran ja Määtän mukaan tämä olisi suuri mahdollisuus nuorten metsien hoito- ja harvennushakkuille. – Nyt ongelma on se, että kuitupuulle ei ole ottajaa. Myyntihaluja kyllä olisi, miehet tietävät. Myyntihalukkuutta koettelee varmasti myös Kemijärven uusi liimapalkkitehdas. – Neljä ostajaa on enemmän kuin nykyiset kolme. Siinä on yksi vaihtoehto lisää, sanoo Veli Määttä.   FAKTAT

Jäsenmaksu tilakoon perusteella

Metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksu määräytyy tilakoon perusteella ja sen vahvistaa vuosittain yhdistyksen hallitus. Kuusamossa maksut ovat tänä vuonna seuraavat: 0-30 hehtaaria 40 e 30,1–75 hehtaaria 60 euroa 75,1–150 hehtaaria 80 euroa yli 150 hehtaaria 120 euroa.

Trackback from your site.