Koillismaan Uutiset
Koillismaan Uutiset

Koillismaan Uutisten jakeluun muutoksia

  • Julkaistu

Lehti panostaa jatkossa yhä vahvemmin liikkuvaan kuvaan yhteistyössä KSAK Oy:n multimediapajan kanssa

Koillismaan Uutiset siirtyy vuoden alusta Taivalkosken, Posion ja Sallan alueilla telinejakeluun. – Jakelukustannukset ovat viimevuosien aikana kasvaneet todella merkittävästi ja sen vuoksi olemme joutuneet miettimään uusia järjestelyitä. Kuusamon alueella lehti jaetaan edelleenkin Itellan toimesta jokaiseen talouteen ja yritykseen, mutta Taivalkosken, Posion ja Sallan alueilla siirrymme vuoden alusta telinejakeluun niin, että jatkossa lukijat voivat napata Koillismaan Uutiset mukaansa kauppareissujen yhteydessä ruokakauppojen auloissa olevista lehtitelineistä. Huolehdimme siitä, että kyseisiin ruokakauppoihin tulee riittävän kokoiset telineet lehden kattavaa jakelua varten, toteaa Pasi Määttälä Koillismaan Uutisista. Lehti panostaa jatkossa yhä enemmän sähköisen puolen kehittämiseen. – Saamme aivan lähipäivinä avattua meidän uudistetut nettisivumme ja sen myötä ryhdymme tarjoamaan lukijoillemme jatkossa myös liikkuvaa kuvaa. Videokuvan osalta meillä on kohtuullisen isojakin tulevaisuuden suunnitelmia, joita tarkennamme myöhemmin. Sen voimme tässä vaiheessa kuitenkin paljastaa, että näiden suunnitelmien toteuttamista varten olemme solmineet Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Oy:n multimediapajan kanssa yhteistyösopimuksen.

Trackback from your site.