Koillismaan Uutiset
Koillismaan Uutiset

Keskustan kasvu ruokkii alueen pieniä kauppoja

  • Julkaistu

Rukan S-market vastaa kasvavaan kysyntään ja laajenee merkittävästi

Kuluttajien käyttäytymisessä Kuusamossa on tapahtunut selviä muutoksia viime aikoina, sanoo Koillismaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Henrik Karvonen. Ensimmäinen selkeä trendi on mökkiläisten vierailukertojen lisääntyminen ja viipymien selkeä piteneminen ja toinen päivittäisten ostosten liikepolarisaatio: hypermarketeissa käydään tiettyinä päivinä ja keskustan pienemmissä elintarvikekaupoissa tiettyinä päivinä.  Osuuskauppa vastaa muutoksiin laajentamalla Rukan S-marketia ja kehittämällä palvelujaan Kuusamon keskustassa.  Rukan S-market on myllerretty kesän aikana uusiksi. Osuuskauppa on ottanut käyttöönsä koko kiinteistön lukuun ottamatta yhtä pientä liiketilaa. – Myymälä laajenee merkittävästi sisäpuolelta ja myös toiminnallisuutta kehitetään myös varaston puolella, kertoo toimitusjohtaja Henrik Karvonen. Laajennuksen myötä myyntipinta-ala kasvaa huomattavasti ja se mahdollistaa valikoiman merkittävän laajenemisen. Karvosen mukaan laajennuksen taustalla on kasvanut kysyntä. – Niin Rukalla kuin muuallakin Kuusamossa on huomattavissa selkeä trendi, jonka mukaan mökkien omistajat tulevat Kuusamoon aiempaa useammin ja viettävät täällä entistä pidempiä aikoja. Se näkyy myös asiakasmäärissämme, hän sanoo. Ruka-marketin remontti valmistuu lokakuussa uuden hiihtokauden kynnyksellä. Kyseessä on yli puolen miljoonan euron investointi.

Pidennetyt aukioloajat toimivat

Vuodenvaihteessa voimaan tulleet kauppojen pidennetyt ja käytännössä vapaat aukioloajat ovat toimitusjohtaja Karvosen mukaan kasvattaneet niin Kuusamon Prisman kuin keskustan S-marketinkin myyntiä. – Uudet aukioloajat ovat toimineet juuri kuten ajattelimme. Asiakasvirta on siirtynyt hieman myöhäisemmäksi erityisesti Prismassa, mutta myös Salessa ilta-aikojen myynti on ollut hyvä. Sitä en osaa sanoa, kuinka paljon myynnin kasvusta selittävät aukioajat ja kuinka paljon ketjumme halpuuttaminen. – Markkinaosuustilastoja tulee vain harvoin, mutta oma tuntumani on, että olemme kasvaneet keskivertoa enemmän, Karvonen arvioi. Samalla kun laajentaa, Osuuskauppa myös supistaa. ABC-liikennemyymälässä tehtiin kesän aikana remontti, jossa supistettiin myymälän puolta. Karvosen mukaan kyseessä on pitempiaikainen muutos, johon Kuusamossa nyt reagoitiin. – Oleellista on se, että teennäisillä aukioloajoilla ei enää rajoiteta myyntiä, vaan pystymme myymään ruokaa mahdollisimman tehokkaasti aukioloajoista huolimatta.

Ostoskäyttäytyminen muuttunut Kuusamossa

Keskustan Salen myynnin kehittyminen kuvaa toimitusjohtaja Karvosen mukaan käynnissä olevaa polarisaatiota. Kuusamolaisten ostoskäyttäytyminen on muuttunut siten, että tiettyinä päivinä viikossa asioidaan hypermarketeissa ja tiettyinä päivinä käydään pienemmissä kaupoissa. – Ristiin ostaminen on lisääntynyt huomattavasti. Nyt asioidaan tilanteen ja tarpeen, ei kaupan aukiolojen mukaan. Keskustan kauppojen myynnin kehitystä selittää Karvosen mukaan myös keskustassa asuvien ihmisten määrän ja ostovoiman lisääntyminen. – Keskustan kehittämisellä on nyt aito, olemassa oleva lähtökohta ja kaupoilla selkeä, asukaspohjasta syntyvä tarve. Liikepaikat ovat hyviä ja täällä on tilaa toimia. Ei minusta meidän tarvitse miettiä, miten kääntää turistivirtoja keskustaan. Toimitusjohtaja Karvosen mukaan Osuuskauppa ei missään tapauksessa ole vetäytymässä keskustassa, vaan päinvastoin etsii ratkaisuja sille, miten parantaa palvelujaan alueella. – Merkittäviä investointeja ei tällä hetkellä ole tiedossa. Etenemme strategiamme mukaisesti ja kehitämme liiketoimintaa tarpeitamme vastaaviksi, hän sanoo.

Kuusamo sai uuden K-Marketin

Kuusamossa on juhlittu viime päivinä uutta K-Marketia, joka avattiin kaupungin keskustaan toria vastapäätä viime viikolla. Kauppiaina toimivat Heikki ja Heidi Pumpanen, jotka muuttivat uuteen liikekiinteistöön Ouluntaipaleen varrelta. Kiinteistöön sijoittuvat myös Värisilmä-myymälä sekä taksiasema. Uudessa K-Marketissa on asiamiesposti, joka on auki aina kun kauppakin on. Heikki Pumpasen mukaan uusi K-Market on uuden ajan lähikauppa ja asiakkaidensa näköinen. Tuotevalikoimaa on rakennettu kuusamolaisia ajatellen. – Erityisasemassa ovat tuoreosastot, hedelmä, vihannes, liha ja kala. Varsinkin tuoreeseen kalaan olemme panostaneet ja hankimme sitä mahdollisimman läheltä myyntiin. Uudessa kaupassa tuotelukumäärää on kasvatettu joka tuoteryhmässä. Lisäksi otettu huomioon erilaisia kuluttajia, sillä omat hyllynpäätynsä tai osastonsa ovat saaneet muun muassa yös gluteenittomat, luomut, etniset sekä vegaanituotteet. – Olemme lisänneet tuotevalikoimaa entiseen kauppaan verrattuna 3.000 tuotteella. Paikallisia ja lähituotteita tarjoamme niin paljon kuin suinkin se on mahdollista, kertoo Heikki Pumpanen Uusi K-Market työllistää kauppiaspariskunnan lisäksi 12 henkilöä. Uuden marketin avaaminen Kuusamon keskustassa tarkoittaa todennäköisesti Valintatalon kiinteistön tyhjenemistä. Kesko on muuttanut omistukseensa hankkimia Siwoja ja Valintataloja ripeällä tahdilla K-marketeiksi. Vastikään julkistettu loppuvuoden aikataulu ei kerro mitään Kuusamon Valintatalon kohtalosta.

Trackback from your site.