Koillismaan Uutiset

Jäähalliurakat siirtyivät toukokuulle

  • Julkaistu

Hirsiseinävaihto ei olekaan päättäjille yksinkertainen asia Kolmen tarjoajan kanssa jatketaan neuvottelumenettelyä


Kuusamon uuden jäähallin ja liikuntahallin laajennuksen 6,68 miljoonan euron urakat ja lopullinen muoto siirtyivät päätettäviksi toukokuulle. Valtuuston kokouksessa virisi kiista hirren sopivuudesta uuden hallin ulkopinnaksi ja vapun alla koolla ollut lautakunta otti asiaan aikalisän. Seuraavan kerran hanke on esillä yhdyskuntatekniikan lautakunnassa 17. toukokuuta.

Kuusamon nykyisen kaupunginvaltuuston viimeinen kokous sai farssimaisia piirteitä, kun päätettävänä oli lisämäärärahan myöntäminen uuden jäähallin mahdollisen hirsiverhoiluun sekä liikuntahallin lattian uusimiseksi. Valtuusto päätyi keskustelemaan liki kolmen tunnin ajan siitä, sopiiko hirsi uuden hallin ulkoseinämateriaaliksi ja mikä on sen kosteudensietokyky. Valtuusto myönsi lopulta hankkeelle 1,2 miljoonan euron lisämäärärahan siltä varalta, että ulkoseinät verhoillaan mahdollisesti hirrellä. Osa lisämäärärahasta menee liikuntahallin vanhan lattian uusimiseen. Monitoimihallille on varattu nyt kaupungin tämän ja ensi vuoden talousarvioissa yhteensä 6,68 miljoonaa euroa. Mahdollinen hirsiseinä on arvion mukaan noin 370.000 euroa kalliimpi kuin levyseinä.

Hankintalaki vaatii neuvottelumenettelyn


Lautakunta jatkoi asian käsittelyä torstaina mutta siirsi lopulliset päätökset kahden viikon päähän. Yhdyskuntajohtaja Mika Mankisen mukaan rakennusteknisen urakan valintaa jatketaan hankintalain mukaisella neuvottelumenettelyllä, sillä yksikään kolmesta jätetystä tarjouksesta ei ollut täysin tarjouspyynnön mukainen. – Hirsi otettiin tässä vaiheessa pois, mutta lopullista valintaa ulkoseinämateriaalista ei ole vielä tehty, Mankinen sanoo.

Kerralla kunnollinen ja terveellinen halli


Valtuutettuja ja ilmeisesti myös lautakunnan jäseniä arveluttaa hirren kosteudensietokyky. Kokouksessa arvosteltiin myös sitä, että päätettäväksi tuoda määräraha, jolle ei ole varmaa käyttöä. SDP:n Päivi Käkelä esittikin, että lisämäärärahavarauskorotus hyväksyttäisiin vain liikuntahallin vanhan lattian uusimiseen. Käkelän esitystä ei kuitenkaan kannatettu. Vihreiden Mika Flöjt puolestaan jätti päätökseen ponsiesityksen, jolla vaaditaan tarkempia VTT:n tutkimuksia asiasta ennen lopullista materiaalivalintaa. Tutkimuksella varmistettaisiin Flöjtin mukaan se, että hankkeessa” vältetään kosteushaasteet ja ongelmat ja saadaan varmasti toimiva ratkaisu kaikin puolin”. Esitys hävisi kuitenkin äänin 11–29.

Neljä uutta aloitetta


Valtuuspaikastaan luopunut Jyrki Mäkelä jätti kaksi aloitetta. Toisessa hän esittää Kuusamon kaupungin maiden luontoarvojen ja virkistyskäyttömahdollisuuksien selvittämistä ja toisessa suunniteltavaksi ja toteutettavaksi hiilineutraali Kuusamo -hanketta. Mäkelän mukaan Kuusamon kaupunki omistaa maa-alueita yhteensä noin 6.300 hehtaaria, joista metsä- , suo- ja vesistöalueita on noin 3.000 hehtaaria. Kaupunki on teettänyt omistamistaan metsämaistaan tarkat metsätalouskartoitukset ja suorittaa maillaan hakkuita metsätalouskäytäntöjen mukaan. – Emme tunne riittävästi kaupungin metsä-, suo- ja vesistöalueiden luontoarvoja, emmekä niiden mahdollisuuksia toimia virkistysalueina. Tämän vuoksi tulisi selvittää mitä alueet soveltuisivat kaupunkilaisten yhteisiksi virkistysalueiksi ja samalla myös matkailukäyttöön. Samalla voidaan kartoittaa millaisia luontoarvoja kaupunginmailla on. Metsät ja suot ovat muutakin kuin puuntuotantoa varten. Mäkelän mukaan varsinkin lähiretkeilykohteille on olemassa kova tarve kuten esimerkiksi mainiot Tropiikin ja Munakan alueen virkistysalueet osoittavat. Toisessa aloitteessaan esittämäänsä Hiilineutraali-Kuusamo -projektia tarvittaisiin Mäkelän mukaan muun muassa selvittämään Kuusamon hiilitase sekä se, mitkä ovat paikkakunnan kriittiset hiilipäästöjä tuottavat tahot ja mekanismit ja millä keinoin Kuusamossa voitaisiin päästä jopa negatiiviseen eli hiiltä sitovaan kokonaisuuteen. Tuija Karjalainen sekä 19 muun valtuutetun aloite koskee sisäilmaongelmien tutkimista kaupungin kiinteistöissä. Kaupunginvaltuuston seuraava kokous pidetään 5.kesäkuuta uusien valtuutettujen voimin.

Trackback from your site.