Koillismaan Uutiset

Etsivä nuorisotyö tavoittaa Kuusamon peruskoululaiset

  • Julkaistu

Vuosittain jää silti kadoksiin muutama opintonsa keskeytttänyt nuori

Etsivä nuorisotyö toimii Kuusamossa erityisen tehokkaasti peruskouluikäisten parissa verrattuna maakunnan ja koko maan lukuihin. Etsivä nuorisotyöntekijä Tuomas Runnakko sanoo, että kyseessä on tietoinen valinta: työtä tehdään erityisen tehokkaasti peruskoulun ja ammatillisten opintojen nivelvaiheessa ja yhteistyössä Oivangin Nuotta-ryhmien kanssa. Tiistaina etsivät olivat patikkaretkellä Nilon erityisluokkalaisten kanssa. Etsivä nuorityö tavoittaa Kuusamossa vuosittain noin sata nuorta. Näistä valtaosa on peruskoululaisia. Seuraavaksi suurin ryhmä ovat ammattioppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Lukiolaisia joukossa on vain muutamia. Moni nuori ottaa myös itse yhteyttä etsiviin nuorisotyöntekijöihin, kun opinnot tai arki eivät suju. Peruskoululaisten suuri määrä perustuu etsivä työntekijä Tuomas Runnakon mukaan siihen, että työtä Nilolla ja Rukalla tehdään pienryhmissä. Ammattioppilaitoksista ja muista väylistä työn pariin tulevien nuorten kanssa työskennellään yksilökeskeisesti. – Toiminnan kannalta ammattikoulu on keskeisin paikka, jossa koulu rupeaa takkuamaan, hän sanoo.

13–29-vuotiaille nuorille tukea

Etsivän nuorisotyön ensisijaisena tehtävänä on auttaa 13–29-vuotiaita kuusamolaisia nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut. – Etsivässä nuorisotyössä painotetaan varhaisen tuen ja matalan kynnyksen periaatetta. Ongelmien ei tarvitse olla isoja eikä niitä edes tarvitse olla, vaan etsivät ovat käytettävissä, mikäli nuorella on tarve jutella aikuisen kanssa, Runnakko kertoo. Toiminnan avulla pyritään etsimään nuorten kanssa ratkaisuja heidän pulmiinsa. Tavoite on, että nuori saa elämänhallinnan omiin käsiinsä. Palvelu on maksutonta, vapaaehtoista ja luottamuksellista.

Kaveriporukka merkitsee paljon

Runnakon mukaan etsivien nuorisotyöntekijöiden keskeisintä työkenttää on yläkoulun ja ammattikoulun nivelvaihe. Toimintaa tehdään näkyvästi yläkouluilla, jotta saadaan osviittaa mahdollisista ongelmista. – Jos yläkoulun aikana on poikkeuksellisen paljon esimerkiksi selittämättömiä poissaoloja, se voi olla yksi merkki myöhemmin ilmenevistä ongelmista. Yläkoululla ollaan vielä hajulla ongelmista ja niiden syistä. Täällä ollaan tuttuja jo pidemmältä ajalta. Nuoren syrjäytymisen tai koulun laiminlyömisen taustalla on useimmiten motivaatio-ongelma. Nuori ei esimerkiksi ole päässyt opiskelemaan itselleen mieluisinta alaa. – Myös kaveriporukan imu voi viedä väärään suuntaan. Tyttärille vaikeuksia voivat aiheuttaa vanhempien poikakoijareiden mukaan lähtemiset, listaa Tuomas Runnakko. Usein ongelmien taustalta löytyy myös pelaamista ja päihteitä.

Poissaoloja seurattava

Vanhempia Tuomas Runnakko neuvoo seuraamaan tarkoin mitä nuori puuhaa. – Vanhempien pitäisi olla kartalla siitä, mitä ja missä oma nuori tekee. Kotiintuloajat ja niistä kiinni pitäminen ovat tärkeitä signaaleja nuorelle. Alaikäisten kohdalla vanhempien kannattaa seurata Wilmaa ja olla tarvittaessa yhteydessä opettajiin tai meihin, jos ilmenee outoja poissaoloja.

Kaikkia nuoria ei koskaan tavoita

Etsivän nuorisotyöntekijän työn suurin haasta on saada nuori sitoutumaan tekemiseensä, Runnakko sanoo. – Joko takaisin kouluun tai vaikka työelämään. Kenenkään kohdalla emme nosta käsiä pystyyn, mutta on tietysti tapauksia, joiden kanssa ei juuri sillä hetkellä voi tehdä mitään. Sitten odotellaan, että aika kypsyy ja edetään pala palalta. On hämmästyttävää, kuinka nopeasti nuoret joskus kasvavat ja kypsyvät, hän hymyilee. Etsivän työntekijän motivaatio kasvaa juuri tästä: parasta on, kun löytyy yhteinen sävel ja nuori sitoutuu paikkaansa. – Kaikkien kanssa kemiat eivät kohtaa ja siksi on hyvä, että Kuusamossa työskentelee moniammatillisia oppilashuoltoryhmiä. Näin nuorella on aina joku, jolle voi puhua. Myös kuusamolaisnuorten joukossa on heitä, joita ei tavoiteta koskaan. Ei, vaikka soitetaan ja käydään oven takana koputtelemassa. – Nämä piilossa olevat nuoret ovat usein irtisanoutuneet koulusta eivätkä halua tulla tavoitetuksi.

Trackback from your site.